Pikavippi ilman luottotietoja

Varsin yleinen, etenkin keskustelufoorumeilla monesti nähtävä kysymys on, mistä saada pikalainaa ilman luottotietoja? Käytännössä vastaus on varsin yksiselitteinen - pikavippipalvelut eivät myönnä lainaa, jos asiakkaan luottotiedot eivät ole kunnossa. Pienlainayhdistys on kuitenkin esittänyt, että Suomeenkin voitaisiin ottaa monissa muissa Euroopan maissa käytössä olevan positiivisen luottorekisterin. Tällöin vippipalvelut voisivat myöntää lainaa ilman vakuuksia mahdollisesti myös sellaisille henkilöille, joiden luottotiedot eivät ole kunnossa.

 

Kun pikavippipalvelut myöntävät lainaa netistä, ne eivät käytännössä saa tietää asiakkaidensa maksukyvystä mitään muuta, kuin että onko heidän luottotietonsa kunnossa. Tähän tietoon pohjautuen vippipalveluiden tulee siis antaa lainapäätös, eli monikaan palvelu ei varmasti todellakaan myöntäisi lainaa henkilölle, joka ei ole hoitanut aiempia raha-asioitaan moitteettomasti. Toki luottotietomerkintä ei aina tarkoita sitä, etteikö asiakas aikoisi hoitaa lainaansa ajallaan takaisin, mutta eiväthän pikavippipalvelut sitä voi tietää.

 

Laki ei sinänsä kiellä lainojen myöntämistä myös luottotiedottomille, eli teoriassa pikavippi olisi mahdollista saada myös ilman luottotietoja. Käytönnössä se ei kuitenkaan ainakaan tällä haavaa ole mahdollista, tulevaisuudessa voi tosin ehkä ollakin, mikäli Suomessakin otettaisiin käyttöön positiivinen luottorekisteri. Näillä näkymin sitäkään ei tosin ihan heti ole tulossa.

 

Lainaa koko kansalle

Sitten vuoden 2005, kun ensimmäiset vippipalvelut aloittivat Suomessa, on lainaa netistä tarjoavia palveluita tullut kuin sieniä sateella. On pikalainoja, kulutusluottoja, luottokortteja ja oikeastaan kaikkia mahdollisia lainamuotoja. Lainaa ilman vakuuksia saa nykyään niin helposti, että pienempien lainojen hakeminen pankista ei monenkaan mielestä tunnu olevan enää järkevää.

 

Pankkilainoissa myös vaatimukset ovat usein huomattavasti netistä haettavia kulutusluottoja tiukemmat. Pankit voivat vaatia esimerkiksi, että palkkasi on tullut viimeiset puoli vuotta kyseisen pankin tilille, kun taas kulutusluottopalveluissa riittää, että saat palkkaa. Joissakin kulutusluottopalveluissa ei edes tarvita säännöllisiä palkkatuloja. Pankkilainojen hakeminen on myös poikkeuksetta hitaampaa, kun taas voit saada kulutusluoton heti tilillesi.

 

Pikavippejä hakiessasi sinun ei tarvitse saada vakituisia tuloja, vaan voit saada lainaa vaikka eläisit esimerkiksi toimeentulotuella. Pikavipit saat aina heti tilillesi, eikä niiden hakemiseksi tarvita lainkaan vakuuksia. Pikalainoja voi hakea myös tekstiviestillä, mikä ei kulutusluottojen ja pankkilainojen kohdalla ole mahdollista. Pikalainaakin voi saada jopa 2000 euroa, joten myös pikalainojen avulla voi tarvittaessa katkaista niskat myös suuremmilta rahahuolilta.

 

Luottokortteja voi saada joko luotto-ominaisuudella tai ilman luotto-ominaisuutta. Ilman luotto-ominaisuutta oleville korteille ladataan käytettävät varat ennen niiden käyttämistä. Käytännössä ilman luotto-ominaisuutta olevat luottokortit toimivat siis ikään kuin pankkikortit, mutta niillä voi maksaa myös ostoksia, joihin vaaditaan luottokorttia. Ilman luotto-ominaisuutta olevan luottokortin saat tietysti helpommin kuin luotollisen kortin.

 

Vain kolmannes vippiyrityksistä tuottaa huomattavasti

Pikavippiyritysten "huikeista" tuloksista ja niiden koronkiskonnasta on puhuttu jo pitkään, mutta miten on asian todellinen laita? Todellisuudessa vain kolmasosalla yrityksistä on huomattavia tuloja, kun taas toinen kolmasosa tekeekin tappiota. Asiasta uutisoi Iltalehti.

 

Monesti puhutaan pikalainapalveluiden koronkiskonnasta ajattelematta ollenkaan sitä, että pikalainapalveluilla itselläänkin on kovat kulut. Kuluja tulee mm. työvoimasta, jota joudutaan palkkaamaan, että ensinnäkin palveluiden sivut saataisiin toimintaan ja sen jälkeen saataisiin vielä lainoja myönnettyä.

 

Ihmiset eivät myöskään tunnu ymmärtävän, että nämä mainokset, kuten "heti lainaa, lainaa ilman luottotietoja ja vippi ilmaiseksi" -mainokset eivät olet ilmaisia, vaan pikavippipalvelut joutuvat maksamaan mainonnastaan pitkän pennin. Näiden kaikkien kulujen lisäksi suurin osa menee vielä itse lainoihin. Pikavippipalveluiden pyörittäminen ei siis todellakaan ole ilmaista hommaa.

 

Tämän takia pikalainoja ei voidakaan myöntää enää yhtään edullisemmin, kuin mitä niitä nykyään on tarjolla. Itse asiassa nykyään on tarjolla jo jopa täysin ilmaista lainaa, eli palvelut myöntävät lainojansa selkeästi tappioksi. Silti mediassa jaksetaan vielä uutisoida, että miten pikalainapalvelut hyväksikäyttävät hädänalaisia ihmisiä, ja monesti puhutaan jopa "pikalainapalveluiden uhreista". Tällaiset puheet ovat mielestäni täysin älyttömiä, sillä kuka on ensinnäkään pakotettu ottamaan vippiä? Missä vaiheessa vapaaehtoisesti lainaa hakevasta asiakkaasta tulee "uhri"?

 

Useat eduskunnassa hääräävät mistään mitään tietämättömät tahot ovat nyt tekemässä lakialoitetta, jolla vipit kiellettäisiin kokonaan. Toisena vaihtoehtona nämä tahot ovat esittäneet, että enää ei saisi heti lainaa netistä, vaan vippipalveluilla pitäisi olla kiinteät toimipisteet, joista lainoja sitten haettaisiin. Nopeampaa olisi siis hakea lainoja suoraan pankista.

 

Myös suurin osa kansasta tuntuu olevan sitä mieltä, että edellytyksiä, joita vippien myöntämiseen vaaditaan, tulisi kiristää. Ajatus tuntuu sinänsä typerältä, että suuri osa kansasta on myös hakenut pikavippejä. Myöntävätkö ihmiset siis toisin sanoen, että heistä pikavippi on erinomainen lainakeino rahapulan yllättäessä, mutta haluaisivat sen silti pois, koska eivät osaa pitää itseään kurissa vaan hakevat liikaa lainoja? Vai mistä tässä on oikein kysymys?

 

Tämä koko mediasirkus pikavippien ympärillä alkaa pikkuhiljaa tuntua jo todella lapselliselta ja naurettavalta. Pikavippejä syytetään mm. siitä, että niitä on liian helppo saada. Ajatuksenakin tuo kuulostaa mielestäni vähintäänkin typerältä, ja olisikin ihan sama asia syyttää esimerkiksi kauppoja siitä, että sieltä on liian helppo ostaa olutta.

 

Oikeastaanhan tässä voitaisiinkin alkaa vähentämään alkoholismia keskuudessamme kieltämällä alkoholi pikavippien kanssa kokonaan. Näin saisimme velka- ja alkoholismiongelmat saman tien ratkaistua - kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

 

Tai sitten toinen vaihtoehto on, että otettaisiin järki käteen. Mielestäni se, että nykyään saa lainaa ilman luottotietoja edullisesti netistä on vain erinomainen asia, ei suinkaan huono. Vippipalvelut eivät todellakaan ole niin pahoja ja petollisia, kuin mediassa annetaan ymmärtää, vaan vippipalvelut tekevät kovaa työtä siinä missä muutkin kansalaiset.

 

Pikavippiyritysten johtajien tulot eivät yleensä kovinkaan merkittäviä

Yleinen olettamus on, että pikalainayritysten johtohenkilöt tienaisivat niin hyvin, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Asia selvisi, kun vuoden 2010 verotustiedot julkaistiin hiljattain. Tämän jälkeen mediassa julkaistiin useita uutisia, joissa kerrottiin pikalaina-alan yritysjohtajien tulojen olevan muhkeita. No niinhän ne olivatkin, mutta kuitenkin vain muutamassa tapauksessa. Parhaimmat tienaajat ylsivät yli 100 000 euron ansiotuloihin ja n. 400 000 euron pääomatuloihin, mutta näitä tapauksia on kuitenkin vain niin vähän että ne voi laskea yhden käden sormilla.

 

Parhaiten tienanneisiin kuuluvat mm. lahtelainen Heikki Savolainen, jonka ansiotulot olivat juurikin hieman yli 100 000 euroa ja pääomatulot taas hieman alle 400 000 euroa. Toisena kovana tienaajana mainittakoon Ferratumin hallituksen puheenjohtaja Jorma Jokela, jonka viime vuoden verotettavat tulot olivat vajaa 150 000 euroa ja pääomatulotkin ylittivät 250 000 euroa eli neljännesmiljoonan.

 

Kuitenkin pelkästään pikalaina-alalla toimivista yrittäjistä vain kaksi oli sellaisia, jotka saivat mainitsemisen arvoisia tuloja. Risicumin ja OK Moneyn Jouni Hintikka sai ansiotuloina n. 115 000 euroa pääomatulojen ollessa vajaa 3000 euroa. Risicum ja OK Money ovat Suomen suurimmat pikalaina -alan yritykset.

 

Kuten moni varmasti arvaakin, on toinen kovan tuloksen tehnyt pikalainayritys OPR Vakuus Oy, joka yhdet pikavippialan suosituimmista yrityksistä: Pikavippi.fi, Everyday.fi ja Ostosraha.fi. Jari Ruuska ja Sami porkka, eli OPR Vakuus Oy:n johtohenkilöt, saivat molemmat verotettavina tuloina n. 50 000 euroa mieheen ja verottomina pääomatuloina n. 100 000 euroa.

 

On hyvä ottaa huomioon, että kyseiset eniten tuottaneet pikavippipalvelut ovat myös Suomen edullisimpia. Vastoin yleistä käsitystä rahat eivät suinkaan ole tulleet "ihmisiä ryöstämällä", vaan hurjalla suosiolla ja vankalla luottamuksella palvelun ja asiakkaiden välillä. Suurimmat tekijät ovat usein toki toimineet myös ulkomailla, sillä suhteellisen pienillä Suomen markkinoilla on suuriin tuloihin auttamattoman vaikea päästä.

 

Paras pikalaina?

Ihmiset miettivät monesti eri keskustelufoorumeilla mistä löytää paras pikalaina. Paras pikavippi on tietysti sinänsä vähän vaikea määritelmä, että eri ihmisille eri vaihtoehdot voivat olla parempia ja toiset taas huonompia. Monesti tulee mieleen, että edullisin vippi olisi tietysti se paras vaihtoehto, mutta näin ei todellisuudessa ole.

 

Edullisin vaihtoehto pikavippimarkkinoilla on nykyään tietystikin ilmainen laina, jota tarjoaa esimerkiksi erittäin suosittu pikalainapalvelu Vivus.fi. Maksuaikaa tälle ilmaiselle ensilainalle saa kuitenkin enintään 30 vuorokautta, joten se ei välttämättä olekaan se paras vaihtoehto kaikille.

 

Lisäksi suurin mahdollinen ilmainen ensilaina kyseisessä palvelussa on 400 euroa. Monet etsivät vielä huomattavasti tätä suurempaa lainaa ja voivat haluta maksuaikaakin jopa reilustikin enemmän. Silloin tämä halvin vaihtoehto ei olekaan enää silti se paras vaihtoehto.

 

Netissä on monia hyviä pikavippivertailusivustoja, joilta voi hakea lainoja Suomen edullisimmilta ja luotettavimmilta luotontarjoajilta. Näillä sivustoilla voi hakea lainoja omien hakuehtojen, kuten lainan määrän, laina-ajan ja ikärajan, mukaisesti. Näin jokainen voi siis löytää juuri itsellensä sen parhaan vaihtoehdon huomattavasti helpommin, mitä kyselemällä keskustelufoorumeilta.

 

Kansanedustajien kieltovimma kohdistunut pikavippeihin

 

Kansanedustajien jatkuva kieltovimma on kohdistunut tällä kertaa pikalainoihin. Kansanedustajista reilu kolmasosa on allekirjoittanut lakialoitteen, jonka tavoitteena on kieltää pikavipit kokonaan. Kokoomuksen edustaja Sampsa Kataja on perustellut pikavippien vastaista kannanottoaan vastuullisella markkinataloudella, jonka mukaan tulisi kieltää kaikki sellainen toiminta jonka sosiaaliset ja kansantaloudelliset haitat ovat henkilökohtaisia hyötyjä suuremmat.

 

Mielestäni tämä on kuitenkin taas vain vanhemman kansan äänien kalastelua. Suurin osa vanhasta kansasta kun on kuitenkin pienlainoja vastaan eläen siinä uskossa, että ainut käyttökohde, johon pikalaina voidaan ottaa, on turha juhliminen ym.

 

Lisäksi vanhempien ihmisten ajatusmaailmaan ei näytä mahtuvan muuta ajatusta, kuin että pikavipit tuhoavat nuorten taloudet. Mielestäni pikavipeillä ei kuitenkaan taloutta tuhota. Hoitamattomista vippilaskuista ja muistakin laskuista tulee kyllä niin suuret velat, ettei niitä saa hoidettua, sitä en kiellä. Se ei vain taas ole vippipalveluiden, vaan perintätoimistojen syytä. Mielestäni pitäisikin ennemmin keskittyä sättimään perintätoimistoja lähes törkeistä perintäkuluistaan sen sijaan, että koitetaan koko ajan mustamaalta eri pikalainapalveluita, vaikka heillä ei suurten perintäkulujen kanssa olekaan mitään tekemistä.

 

Samalla kun perintätoimistojen perintäkulut pienenisi pelastuisi iso määrä ihmisiä, jotka kamppailevat kohtuuttomien perintäkulujen, jotka ovat voineet aiheutua esimerkiksi maksamattomasta puhelinlaskusta, kanssa.

 

Selvähän se on, että oli kyseessä sitten pikavippi tai mikä tahansa muu laina, tulee se maksaa aina takaisin. Ei pikavippipalveluita voi siis syyttää suurista perintäkuluista sen enempää kuin esimerkiksi Soneraa, jonka puhelinlaskusta aiheutuu suuret kulut, kun sen jättää maksamatta takaisin.

 

Luotonantajarekisterin toimivuutta alettu epäillä

Etelä-Suomen aluehallinnon ylläpitämä luotonantajarekisteri on rekisteri, johon kaikkien markkinoilla tulevien luotonantajien tulee olla rekisteröitynyt saadakseen toimia Suomessa. Luotonantajarekisteriin hyväksytään vain palvelut, joiden johtohenkilöt eivät ole konkurssissa ja omaavat riittävän kokemuksen luottotoiminnasta. Johtohenkilöiltä vaaditaan myös ehdotonta luottamusta, sekä lupa harjoittaa elinkeinotoimintaa Suomessa.

 

Nyt tämän rekisterin toimivuutta on kuitenkin alettu epäillä mm. kuluttajaviraston puolelta, kun kuluttajaviraston lakimies Gunveig Planting otti kantaa siihen, että vippiyritykset merkitään rekisteriin vain muodollisin perustein. Planting oli Kuningaskuluttajan haastattelussa, ja totesi, että vaikka yritys ei noudattaisikaan kuluttajasuojalain asettamia ehtoja markkinoinnissaan, ei sitä silti poisteta automaattisesti luotonantajarekisteristä.

 

Muodollisilla kriteereillä rekisteröinnillä tarkoitetaan rekisteröintiä tarkastamatta yrityksen toimintaa rekisteröintivaiheessa käytännössä. Toki kuluttaja-asiamiehellä on omat keinonsa markkinoinnin oikaisemiseksi. Kuluttaja-asiamies voi mm. käydä asiasta neuvotteluja ja kertoa, mitä yrityksen mainonnassa tulisi oikaista. Yritys voi saada markkinointikiellon uhkasakon uhalla, ja jos ei tästäkään ole apua, ratkaisee asian viime kädessä markkinaoikeus.

 

Suurin osa pikavippipalveluista tarkastaa lainanhakijoiden luottotiedot. Tilanteissa, joissa asiakkailla tulee maksuvaikeuksia, tulisi vippipalvelun ottaa ensikädessä yhteyttä asiakkaaseen itseensä ja yrittää tehdä järkevä maksusuunnitelma.

 

Monesti asia on kuitenkin niin, että vippipalvelut lähettävät maksumuistutuksen, ja jos saatavia ei silloinkaan makseta, antaa lainapalvelu perittävät vipit perintätoimistolle. Varsinkin siinä vaiheessa, jos laskut menevät perintätoimistolta vielä oikeuteen, tulee asiakkaalle todella kallis paukku. Tämä ei tietystikään koske pelkästään pikavippejä, vaan laina kuin laina, esimerkiksi maksamaton puhelinlasku, tulee asiakkaalle todella kalliiksi, jos se joudutaan perimään oikeusteitse.

 

Itse olen seurannut pikavippiaiheisia keskustelufoorumeja jonkin verran ja olen huomannut puhuttavan myös luotonantajarekisteriin kuuluvista epäluotettavista pikalainapalveluista. Yleensä, kun foorumeilla puhutaan epäluotettavista luotonantajista, nousee esille sana "tekstarirahastus", jolla tarkoitetaan sitä, kun palvelussa on suuret tekstiviestikulut, eikä lainoja oikeasti myönnetä lainkaan. Palvelu siis kerää tuottoa ainoastaan asiakkaiden lähettämistä tekstiviesteistä perimillään kuluilla.

 

Näitä paikkoja, joista olen moista lukenut, en nyt ala tähän erikseen luettelemaan, sillä olen lukenut asiasta pelkästään huhuja saamatta asiaan kuitenkaan minkäänlaista varmuutta. Itse ajattelen näiden palveluiden olevan syyttömiä, kunnes toisin todistetaan. Jos kuitenkin kävisi näin, että tulisit itse huijatuksi vippipalvelun toimesta, kannattaa siitä ehdottomasti ilmoittaa kuluttajasuojavirastoon. Se on varmasti tehokkaampi tapa, kuin keskustelufoorumeille valittaminen, ja asiaan voi ajan kanssa tulla oikeasti muutostakin.